Sovinto - Svinalängorna / FinSub

1970-luku, perhehelvetti, rikki räsähtävät lapset. Siinä Pernilla Augustin Sovinto-elokuvan ydinainekset. Teema on tuttu: vanhempien alkoholismin ja väkivaltaisen käytöksen aiheuttamat henkiset kärsimykset viattomille perheenjäsenille. Aihe on monien draamaelokuvien peruskauraa, mutta Augustin käsittelyssä siitä irtoaa uutta, voimallista energiaa.

Näyttelijäkonkarina tunnetuksi tullut August (Ruotsalainen avioliitto) kokeilee nyt ohjaajan roolia – ja menestyksekkäästi. Herkkä, näyttelijöille paljon vapautta antava ohjaus kehystää nuoren tytön kasvutarinaa. Elokuva on voittanut jo useita filmifestivaalipalkintoja.
Aili ja Kimmo ovat suomalaispariskunta, joka muuttaa Ystadin kaupunkiin Ruotsiin. Perheen lapset Leena (Tehilla Blad) ja Sakari (Junior Blad) tutustuvat hiljalleen uuteen ympäristöönsä, mutta vanhempien viinanhimo saa liian nopeasti vallan. Alkuun 70-lukulainen värikäs elo on iloista, jopa lämminhenkistä, mutta sitten isän repsahdus muuttaa kaiken. Leenan osaksi jää pikkuveljen hoito ja suojelu – ja usein myös sekavista vanhemmista huolehtiminen, työ, joka ei 12-vuotiaalle tytölle kuulu.
Elokuvan toisella tasolla elää aikuinen Leena (Ruotsin tähtinäyttelijä Noomi Rapace) perheensä kanssa, ja tämä Leena on kieltänyt koko lapsuutensa. Edes aviomies ei tiedä Leenan taustoja. Kun Ystadin sairaalasta saapuu puhelu kuolevalta äidiltä, joutuu Leena kohtaamaan lapsuuden traumansa uudelleen.
Upea, roolistaan Guldbagge-palkinnon saanut Outi Mäenpää ja Ville Virtanen alkoholisoituneina vanhempina käyttivät kohtauksissaan runsaasti improvisaatiota. Tämä tuo elokuvaan rankkaa toden tuntua. Vanhempien juhliminen, turpaan mäiskiminen ja aamujen kankkusankeus esittäytyvät Leenalle velvollisuuksina, joista tulee selvitä ennen omia tarpeita. Uiminen on tytölle henkireikä, sillä altaassa hän pääsee pakoon kaikkia. Veden elementti elääkin elokuvassa kaiken aikaa vahvana. Herkkää pikkuveljeä suojelee kylpyvesi, jonka kohina peittää alleen äidin kivunhuudot.
Elokuva perustuu Susanna Alakosken Sikalat-romaaniin, jossa keskitytään Leenan lapsuuden näkökulmaan. Elokuvan aikuinen perspektiivi tuo kuitenkin mukaan maagisen loppukatarsiksen, jota ilman elokuva olisi kenties liian raadollinen. Lapsuuden kärsimys ja pikkuveljen tragedia elävät Leenassa niin syvälle painuneina, että uusi tilanne ja sairaalassa köhien viruva, muotoaan muuttanut Aili-äiti suistavat Leenan normaalielämän raiteilta.
Tuntuu alkuun ehkä hankalalta ymmärtää, kuinka Leena on voinut salata kokonaisen aikakauden aviomieheltään, mutta juuri tämä salaisuus ja syy salaamiselle luovat elokuvan koukut. Aikuisen Leenan reagoinnit ovat rajuja, mutta niille on vankat perustelut. Hän suojelee yhä vanhempiaan ulkomaailman kriittiseltä katseelta.
Ihmismielen kerroksittaisuus ja piiloon painamisen taito tuodaan kiehtovasti esille. Leena on suojakuorensa alla yhä sama, kauheita nähnyt lapsi. Myös elokuva rakentuu kerroksittain: hiljalleen saamme selvää Leenan elämän rajuista rakennusaineista. Nuoren tytön selviytymistarina vavahduttaa, mutta mukana on myös annos anteeksiantoa – sovintoa.